Pakko jälleen koota ajatuksia mustana valkoiselle. Velloo taas niin raivostuttavia ajatuksia ihmisistä. Olen aina kuvitellut, että minulla ei välttämättä ole aina kaikki muumit laaksossa. Olin väärässä. Olen näköjään hyvin normaali ihminen, jos ryhtyy vertaamaan näihin lukuisiin sekopäihin, jotka kansoittavat maan kamaraa. Tästä normaaliudesta tulee nauttia täysin rinnoin.

Mistäpähän ilahduttavasta kokemuksesta kanssaihmisistä sitä aloittaisi?

Vaikka tilanne J:n kanssa on vähintäänkin sekava, ajattelin huvikseni kokeilla nettideittailua. Halusin tietää, minkälaista vipeltäjää sinkkumarkkinat pitää nykyään sisällään. Lopputulos ei paljoa ilahduta. Kirjoittelin muutaman viestin normaalilta vaikuttavan tyypin kanssa, ajattelin ensin että tämä tyyppi ei ole mitenkään minun tyyppiäni. Sitten totesin, että on luovuttava tästä nirsoudesta, joka on hallinnut aina suhdettani miehiin. Tämä siis kuuluu uuteen hankkeeseeni nimeltä "itsekehitys". Ajattelin, että minun on jotenkin kehitettävä itseäni ja luovuttava vastaisuuden varalta näistä ihmeellisistä kriteereistäni miesten suhteen, jotka ovat aina johtaneet minut harhaan.  Päätin, etten enää katso ulkonäköön tai muuhunkaan joutavaan. Nooh, tämä jätkä tuntui olevan minuakin nirsompi ja ilkeästi voisin todeta, että tuolla ulkonäöllä ei ehken kannattaisi. Ja millaisin kriteerejä tämä peelo sitten asetti? No tämä vajokki edellytti mahdolliselta muijakokelaalta hyvän kropan ja naaman lisäksi ennen kaikkea huippu-urheilijan kuntoa, pitää omata kuulemma tietty Cooperin testin tulos ennen kuin tämä lahja maailman naisille edes harkitsisi treffailua. WTF?! Voiko tämä ääliö olla oikeasti tosissaan? No ilmeisesti tämä oli, itse kun harrastaa kaikkea vähänkään liikunnallista maan ja taivaan väliltä ja kun näitä idiootteja on niin moneksi, aina joku pälli tulee puskan takaa näine vaatimuksineen. Olenhan kahjompiakin tavannut. Kieltämättä teki mieli viestittää takaisin, että no sinä jos kuka tulet kuolemaan yksin, tuolla pärstäkertoimella väljentäisin kriteerejä huomattavasti ja että minä puolestani edellytän mahdolliselta treffikumppanilta selväjärkisyyttä, mutta koska olen alkanut jo vihaamaan tätä luonteenomaista töykeyttäni, niin laitoin asiallisesti että ei kiitti.

Nyt muistankin jo varsin elävästi edelliset sinkkuaikani ja millaisiin psykopaatteihin sitä tuli törmättyä. En halua olla sinkku. En halua tapailla ketään. Vittu, J, nyt saatana ryhdistäydy. J osaa halutessaan ollan maailman suloisin ja hellyttävin ihminen, muutama minua ärsyttävä toiminta pitäisi vain lopettaa - ikuisiksi ajoiksi ja tämä tuntuu olevan kynnyskysymys.

Silläkin vaaralla, että ajatukseni saattavat vaikuttaa sekavalta puurolta niin on pakko palata tähän hyvään kuntoon. Juoksin sunnuntaina naisten kympin, parasta odottaen ja pahinta peläten. No vittu. Minähän juoksin sen, enkä kertaakaan sortunut kävelemään tai hidastelemaan. Täysillä loppua kohden. Aikaa meni about tunti. Olen supernainen. Olen täyttä terästä. Ja varsinkin kun kyllästän jatkuvasti keuhkojani tervalla ja boikotoin kaikenlaista lenkkeilyä juoksumuodossa, niin silti pystyin siihen. Fiilis oli uskomaton. Jos leijonien MM- kullan voisi luokitella ihmeeksi, niin minä - paskan yleiskunnon omaava laiskimus - tein jotain vielä suurempaa. En muista koska olisin viimeksi nauttinut tuollaisesta tuskan ja euforian suloisesta yhdistelmästä ja tuntenut oloani noin rentoutuneeksi. Nyt kun vimeisetkin lihakset ovat parantuneet, suuntaan lenkille tänään. Janoan tuota tunnetta ja haluan lisää. Tässä siis yksi lisäsyy, minkä vuoksi voin suosiolla haistattaa tuon kuntoilufriikin vaatimuksille vitut hymyillen. Olen kerrankin ylpeä ja tyytyväinen itseeni. Aivan kuin vanha minä olisi kuoriutumassa esiin. Seuraava asken on operaatio röökin polton lopetus ja puolimaratoni.

Mitäs muuta? No, vakavampaan aiheeseen..

Kuten olen jo aiemmin tilittänyt, minua niin suuresti vituttaa nämä kanin lailla sikiävät kompleksiset, itsekkäät narkki-alkkisvanhemmat, jotka kokevat asiakseen pilata jälkikasvujensa elämän. Ei jumalauta, miten minua eilen alkoi oksettamaan kun kävin röökinostossa lähikaupassa. Jokin lähiöämmä oli sekaisin kuin seinäkello ja hänen arviolta 10- vuotias poikansa osui kauppaan kavereidensa kanssa samaan aikaan ja sanoi: "Äitiii, oletsä TAAS kamoissa?!". Kävi niin sääliksi tuota lasta, jotenkin aistin lapsiraukan epätoivon, kun hän yritti hillitä aineista äitiään kertomasta sekopääjuttujaan ja pojan kaverit katselivat naureskellen vieressä.  Ja jos meininki on tuollaista jo lähikaupassa, niin voi vain kuvitella mitä tapahtuu heidän kotonaan. Tuskinpa tuo ämmä auttaa poikaansa matikan laskussa, tuskin on rahaa tai halua viedä poikaa lätkä-/futis- treeneihin, tuskin kokkaa ruokaa lapselleen koulun jälkeen tai ylipäätään mitään, mitä normaalit vanhemmat tekee. Eikö sossu voi tehdä tuolle mitään?

Tuo on niin vitun väärin, että maailmassa on niin monta mukavaa, normaalia pariskuntaa, jotka eivät saa lasta vaikka kuinka syytäisivät rahaa hedelmöityshoitoihin ja sitten tuommoiset kamaa vetävät lähiöluuserit tunkevat kakaraa maailmaan kuin liukuhihnalta, ostavat lapsilisillä paskaa, jolla saada pää sekaisin, eivätkä piittaa lapsistaan. Eivät välitä, eivät pidä huolta, eivätkä kai edes rakasta. Vaikkei minulla ole minkäänlaista kokemusta, ei niin vanhemmuudesta kuin ei lapsettomuudestakaan, niin silti tuntuu että täysin ulkopuolisena sydän särkyy. Tuntuu niin vitun väärältä ja epäreilulta. Maailma on niin vitun sairas paikka. Ihmiset ovat niin vitun sekaisin päästään. Olisin oikeasti sitä mieltä, että kaikki nuo itsetuhoiset juopot/narkkarit pitäisi pakkosterilisoida, heittää johonkin vitun synkkään rotkoon ja antaa niiden tapella siellä keskenään maailmanloppuun.

Tietenkään ei pidä yleistää, varmaan moni onnistuu pääsemään kuiville. Onhan J:n paskapää äitikin ryhdistäytynyt, hänhän tissuttelee vain viikonloppuisin ja on kännissä pelkästään vitun ärsyttävä - melko harmiton. Mutta ei auta! Tuo niin sanottu ryhdistäytyminen tapahtui 10 vuotta liian myöhään ja sekin pelkästään siksi, että muijalla kävi flaksi ja sattui löytämään semi-järkevät äijän. Vahinko ehti jo tapahtua. Missä ämmä oli silloin kun J oli pieni? Niinpä. Ei ainakaan auttamassa matikan laskuissa eikä kokkaamassa iltapalaa, vaan vitun kännissä jonkun hullun ukon luona rehut levällään.

Joo, ei pitäisi moralisoida, en ole täydellinen itsekään. Mutta kai minussakin jotain hyvää on, kun näen miten väärin jotkut ihmiset toimii ja miten se herättää minussa tunteita.

Lähden lenkille ja koetan unohtaa maailman pahuuden.