J muutti pois. J:tä ja minua ei enää ole. J on tällä hetkellä asunnoton, kenties työtönkin ja bunkkaa sukulaistensa luona hirvittävä ryyppyputki päällä. Or so I've heard. No entäs minä sitten? Poden järkyttävää yksinäisyyttä ja istun neljän seinän sisällä raita-aine päässä haistellen samanlaista löyhkää, jollaista tapaa lähinnä uimahallin suihkutiloissa. Pahin itkupotkuvollotusvaihe taitaa olla jo ohi. Tai niin minä ainakin toivon. Päivät ovat sellaista vuoristorataa, toisena hetkenä olen ihan normaali, toisena hetkenä olen valmis hyppäämään sillalta. Niin, ja pelkään olevani myös raskaana. Uskon kuitenkin, että niin paljoa ei Jumalakaan minua pysty vihaamaan että kaiken tämän erotuskan lisäksi olisin vielä paksuna sille ihmiselle joka on syypäänä tähän tuskaan. Kohtuus kaikessa, epätoivossakin. Joten kuittaan mahdollisen pelon sillä. Jossain vaiheessa olisin ollut iloinen tällaisesta sattumasta, mutta nyt J:n ja minun välit ovat niin tulehtuneet ettei sellainen tulisi kuuloonkaan.

Tekisi mieli kiskoa pullollinen tequilaa alas ja sammua kuin saunalyhty, mutta olen jo tähän ikään todistanut sen että asiat eivät koskaan ole niin huonosti etteikö niitä vielä viinalla onnistuisi pahentamaan. Jos olosi on itkuinen ja surullinen jo valmiiksi ja rupeat vielä juomaan siihen päälle, niin silloin viimeistään löydät itsesi sillalta, tai vähintään putkasta. Joten ryhdyin siis värjäämään hiuksiani. Olen myös juossut viime päivinä ahkerasti hellesäässä ja antanut surun ja epätoivon valua hikenä alas iholtani.

Huomenna juominen saattaa ainakin jossain muodossa tulla kyseeseen, sillä ajattelin lähteä ystäväni kanssa erääseen tilaisuuteen ja sen jälkeen baariin. Juominen on siis tietyllä tapaa apu suruun, mutta vain ja ainoastaan baariolosuhteissa., silloin on sentään on edes jonkinlainen pidäke olla itkemättä silmiä pihalle. Särjin sydämeni joskus teini-iässä ja korjailin sitä harva se viikonloppu tolkuttomassa kännissä baareissa (ja eri miesten kanssa). Nykyään en tiedä kuinka tuollainen voisi onnistua. Pystyn kyllä varmasti menemään baariin ja olemaan humalassa, mutta jos joku pilluhaukka tulee iskemään niin en tiedä pystynkö lähtemään jatkoille merkityksettömän panemisen merkeissä. Se huono puoli on siinä, kun on ollut suhteessa ihmisen kanssa, jota on joka solullaan rakastanut. Paneminen on ollut rakastelua(vihaan tuota sanaa ylikaiken, tulee mieleen joku saakelin harlekiinikirja), päättynyt sanoihin 'rakastan sinua' ja nukahtamiseen toisen ihmisen syliin (ei siis sanoihin 'bussi keskustaan lähtee tuolta 50 metrin päästä roskalaatikoiden kohdalta' ja nukahtamiseen ypöyksin).

Pitää vain jaksaa uskoa, että tämä loppuu aikanaan.

Mutsi sanoi, että paras tapa päästä yli särkyneestä sydämestä on tapailla uusia äijiä. Joten jatkan siis nettitreffailua. Monet netissä pyörivät jätkät  (siis poissulkien hullut ja muuten vain omituiset) ovat oikeasti mukana tositarkoituksella ja ovat oikeasti mukavia, eivätkä hae pelkkää panoseuraa, joten voin aivan hyvin käydä heidän kanssaan vaikka kahvittelemassa ja tuntea oloni edes jollain lailla kiinnostavaksi ja viehättäväksi. Ilman että tarvitsee mennä sänkyyn ja tuntea olonsa sen jälkeen paskaksi.

Jep. Hiusten pesulle.